praatika

Oikeistovaikuttajien huuhaa-guru

Tylyillä kannanotoillaan huomiota herättänyt Sampo-konsernin johtaja Björn Wahlroos on toistuvasti kertonut, että hänen ajatteluunsa on vaikuttanut keskeisesti yhdysvaltalainen, taustaltaan venäjänjuutalainen ajattelija Ayn Rand (Tämän taiteilijanimen etunimi muuten juontuu ilmeisesti suomen "Aino"-nimestä.)

Nyt Randin innokkaaksi ihailjaksi tunnustautuu Elinkeinoelämän Valtuuskunnan EVA:n johtaja Matti Apunen (kummasti kesken alkavassa) bloggauksessaan.  Apusen mukaan Randin teos Atlas Shrugged on "filosofisesti ällistyttävän väkevä perustelu yksilönvapaudelle ja taloudelliselle kilpailulle."  Vai niin...

Yhdysvalloissa suuren yleisön keskuudessa valtavan suosittu Rand on Suomessa melko tuntematon, joten on ehkä asianmukaista asettaa Wahlroosin ja Apusen idoli oikealle paikalleen. 

Nimittäin, jokainen filosofiaa pikkuisenkin ymmärtävä - vaikka tämän omat sympatiat olisivat kuinka liberalismin puolella - näkee, että yhteiskuntafilosofiana Randin "rationaalinen egoismi" on suunnilleen yhtä vakavasti otettava kuin kuin skientologia tieteenä - siihen viittaaminen on vähän kuin ilmoittaisi käyttävänsä tieteellisenä asiantuntijana Rauni-Leena Luukanen-Kildeä. (Randia onkin kritisoinut murskaavasti mm.  libertaristisen filosofian keskeinen edustaja Robert Nozick).

Randin sekavat, epämääräiset ja sisäisesti ristiriitaiset ajatukset vain kerta kaikkiaan ovat täysin kelvottomia järkevän keskustelun lähtökohdaksi. Filosofisen koulutuksen saaneissa laidasta laitaan Randin amatöörimäiset kyhäelmät herättävät lähinnä naurunpurskahduksia tai sääliä. Randin kiihkeät seuraajat muodostavat jonkinlaisen kultin - mutta mistään vakavasti otettavasta yhteiskuntafilosofiasta hänen teoksissaan ei ole kyse.

Wahlroosin ja Apusen kannanotot ovat herättäneet monissa suuttumusta. Randin nimeen vannomalla he kuitenkin tekevät itsensä ennen kaikkea naurunalaisiksi. Järjen äänenä esiintymään pyrkivät herrat ovatkin paljastuneet pahimman luokan hihhuleiksi. Pelottavaa sen sijaan on, että heillä on niin paljon vaikutusvaltaa. Sen, että julistautuu Randin kannattajaksi, pitäisi jo melkein riittää perusteeksi julistaa henkilö holhouksen alaiseksi. Ja valtakunnan ykköslehti HS antaa näille kahdelle rajattomasti palstatilaa esitellä randilaisia harhojaan. Näin Suomessa vuonna 2012...


Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (55 kommenttia)

Eira Kallio

Ayn Rand oli romaanikirjailija. En tiedä millä perusteella henkilö saa kutsua itseään tai häntä voidaan kutsua filosofiksi. Onko filosofeilla käytössä jotkut jäsenkortit tai vastaavat?
Atlas Shrugged on science-fiction kirja. Se sijoittuu kirjoitusajankohdastaan katsoen tulevaisuuteen, siinä esiintyy mielikuvituksellisia keksintöjä kuten reardenmetalli, äänisäde, ikiliikkuja ja se laakson ylle hologrammin heijastava laite. Tärkein scifin kriteeri on tarinaan sisältyvä "mitä jos?" kysymys joka tässä tapauksessa kuuluu "mitä jos kapitalistit tekisivät lakon?" Ajatuksia herättävä kirja piti sitten Randin ajatusmaailmasta tai ei. Turhempiakin kirjoja käännetään suomeksi jatkuvasti. Kuvittele Hesarin ja Voiman kirja-arvostelut : )

Käyttäjän praatika kuva
Panu Raatikainen

Suopeasti tulkittuna osin näin...

Mutta ainakin Apunen (ja miljoonat randilaiset) kuitenkin tulkitsee Atlas Shrugged:ia, ja siihen sisältyvää John Galtin puhetta (70 sivua!), aika suorana yhteiskuntafilosofisena kannanottona ja ohjenuorana.

Atlas Shrugged:in jälkeen Rand kyllä julkaisi lukuisia ei-fiktiivisiä teoksia ja artikkeleita, joissa hän suoremmin julisti "filosofiaansa"; mm. The Virtue of Selfishness: A New Concept of Egoism (1964).

Hesarin kirja-arvostelu olisi varmaankin maisteri Apusen kirjoittama ;-)

Petri Haapa

Muistaakseni hänen käsityksensä egoismista oli tuo omatekemä termi eli egotismi, joka minusta ei oikeastaan yhtään egoismin määritelmästä poikennut

Käyttäjän Taksari kuva
Jani Pulkki

Nimi näkyisi olevan Alisa Rosenbaum(Алиса Розенбаум), eiköhän tuo Ayn Rand ole lyhennelmä siitä, vähemmän juutalaisen kuuloinen, ehkäpä.
En ole koskaan tutustunut, tai varmaan edes noteerannut, tätä kyseistä kirjailijaa, mutta kyllähän hänellä ihan hyviäkin ajatuksia on; pitänee ymmärtää ajan kontekstissa, kuten yleensä kaikki puheenvuorot, eihän Koraanissa tai Raamutussakaan ole mitään ymmärettäviä ohjeita tähän päivään, korkeintaan jotain kohtuullisen universaaleja periaatteita joista voi johtaa melkein mitä tahansa.

Randin varmasti oikeaa ajattelua wikistä;

"Rand kirjoitti Neuvostoliiton totalitarismista ja näki sosialismin ja kansallissosialismin olevan epäinhimillisiä järjestelmiä....
Monien mielestä Rand oli libertaari, mutta Rand itse haukkui libertaareja "hirviömäisiksi, kuvottaviksi ihmisiksi, jotka plagioivat ideoitani omiin käyttötarkoituksiinsa". Libertaalipuoluetta Rand piti suurena vitsinä. Erityisesti anarkisteja Rand vihasi: hän käytti heistä nimitystä "roskaväki" (scum)"

Mä ajattelen libertaaneista ja anarkisteista kutakuinkin samoin, vaikkeivat tietääkseni lainaa "ajatuksiani" ;D

Petri Haapa

Mä en ole tätä hänen pääteostaan lukenut, vaikka se kirjahyllysäni onkin. Fountainheadin jätin kesken, kun niin paljon rupesi ärsyttämään. Olen kyllä huomannut, että tyttäreni lukee Atlas Shruggedia, mutta en ole kysynyt, mitä mieltä hän siitä on.

Kalle Lehtonen

Suomessa scifi-kirjailija Risto Isomäki on ilmastoasiantuntija. Eli kaipa sitä samoilla ansioilla sitten pätevöityy filosofiksikin ;-)

Petri Haapa

Minusta monet ns. sci-fi-kirjailijat ovat ainakin melkein filosofeja. Ihmettelen sci-fi-kirjallisuuden vähäistä arvostusta etenkin USAssa.

Harri Lahtinen

Olipas ylimielinen ja tyhmä kirjoitus.

Käyttäjän praatika kuva
Panu Raatikainen

Olipas ylimielinen ja tyhmä kommentti.

Harri Lahtinen

sinä, minä,sinä,minä,sinä...........

Michael Perukangas

Moni on ymmärtänyt vasta Nallesta, että Suomessakin on jos ei aivan yhteiskuntaluokkia niin ainakin toisistaan tietämättömiä todellisuuksia. Eihän nyt kenellekään kuitenkaan pitäisi olla mikään yllätys että Nalle ei tiedä, miten 99% kansasta elää.

En aio sen kummemmin muuten ryhtyä tekemään kriittistä tekstianalyysiä Nallen puheista, sillä ne eivät ole sen väärti. Huomioni kiinnittyi lähinnä siihen, miksi Nallen sanomisia pidetään kuulemisen väärteinä. Pidetäänkö häntä talousviisaana vai halutaanko hänet nostaa varoittavaksi trolliksi siitä, että meillä tosiaankaan kaikki elämismaailmat eivät kohtaa?

Nalle ansaitsee kuitenkin pari huomiota. Ensinnäkin, kun hän helmikuussa syytti Hesarin sunnuntaisivulla ex-presidentti Halosta kansan tahdon väistelemisestä, hän ei sanonut mikä on se kansan tahto ja miten sitä pitäisi seurailla. Toiseksi, kun Nalle lausui että "(sosioekononomisten terveyserojen) taustalla on yhteinen muuttuja, joka on joko yksilöiden piittaamattomuus tai syrjäytyminen", hän osui aivan oikeaan. Niin on. Syynä kasvaneisiin tulo- ja terveyseroihin sekä tuloryhmittäisiin terveyseroihin on Nallen kaltaisten vaikutusvaltaisten yksilöiden syrjäytyminen ja heidän piittaamattomuutensa kansan enemmistön todellisuudesta.

Eikä Nalle ole omassa syrjäytyneiden maailmassaan yksin. Hän saa sinne hyvää seuraa. Esimerkiksi käyköön Jorma Ollila.

http://perukangas.blogspot.com/2012/02/turhaa-melu...

Pekka Manner

Hyvä vertaus tuohon skientologiaan, samaa huuhaata se on, eräänlaista jenkkien Sarasvuolaisuutta.

Mutta koska mm. Apunen ja Wahlroos ovat nyt hurahtaneet tähän hömppään niin koko valtamedia alkaa pian julkaista lisää randilaisia kirjoituksia.

Hesarin kyykkääminen tässäkin asiassa ei voi enää yllättää ketään, niin alas on lehti vajonnut nykylinjassaan.

Petri Haapa

Olikos se nyt Timo Harakka, joka arvostellussaan sanoi, että Wahlroos on käyttänyt kirjassaan lähteinä niitä samoja pokkareita, joita bisnesshenkilöt ostavat lentoasemilta matkalukemisikseen. Samaa tekniikkaahan mielestäni Sarasvuo on käyttänyt tehtaillessaan omia kirjojaan

Käyttäjän Rajasusi kuva
Jouko Siivonen

"Randin sekavat, epämääräiset ja sisäisesti ristiriitaiset ajatukset vain kerta kaikkiaan ovat täysin kelvottomia järkevän keskustelun lähtökohdaksi. Filosofisen koulutuksen saaneissa laidasta laitaan Randin amatöörimäiset kyhäelmät herättävät lähinnä naurunpurskahduksia tai sääliä." Tämä on varmasti totta, mutta useimmiten POLITIIKKAA ei tehdäkään rationaalisen filosofisen keskustelun pohjalta tai jos tehdään, niin tulokset ovat olleet aika kehnoja. Filosofi poliitikkona voikin olla varsin totalitaarinen toimija,minkä osa filosofeista on myös huomannut. Olikos se Osmo Soininvaara, joka uudessa kirjassaan vihreästä politiikasta totesi, että rationaalisen argumentoinnin sijaan politiikkaa tehdään tunteella, emotionaalisesti? USA:ssa tämä varmasti pitää paikkansa ja se selittää miksi sekavat, ristiriitaiset ja epämääräiset ajatukset purevat hyvin äänestäjiin, ainakin teekutsuliikkeessä.

Käyttäjän praatika kuva
Panu Raatikainen

Politiikkaa tehdään aina jonkinlaisen "filosofian" pohjalta... mieluummin sitten kuitenkin rationaalisen ja hyvin perustellun kuin - kuten yleensä - karkeasti virheellisen ja ristiriitaisen filosofian...

(Rand muuten kuuluu teekutsuliikkeen suuriin sankareihin...)

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Toinen yritys. Siitä, miten politiikkaa tehdään on äärimmäinen esimerkki Osmo Soininvaaran VIHREÄ POLITIIKKA, joka on edustamani kustantamon kirja. Sata sivua antoi vanhallekin miehelle miettimistä, ja kohta jatkan!

Any Rand, jos Any on Aino, niin eikös Rand ole inkeriä tai viroa, ranta. Siis, Aino Ranta: kun Atlas yskäisi. Ja seuravaksi luen ne kritiikit ja kirjan nimen, jos vaan netti antaa periksi.

Petri Haapa

Minusta tunnetta ajattelun tai politiikan teon perusteena ei voi väheksyä. Tekoäly ei tunne, mutta ihminen tuntee ja se on ihmisen ylivoimainen etu.

Käyttäjän Kansojenherra kuva
Tuukka Kuru

Eivät näemmä filosofipiireissä kuitenkaan opettaneet argumentointia tai lähdeaineistoon perehtymistä.

Ala-arvoista olkiukkoa koko teksti.

Käyttäjän praatika kuva
Panu Raatikainen

Kyllä opettivat. Olen perehtynyt aineistoon eli Apusen blogiin oikein hyvin.

Käyttäjän praatika kuva
Panu Raatikainen

Jokainen voi itse arvioida kykyäni niihin kotisivultani löytyvistä julkaisuista.
http://www.mv.helsinki.fi/home/praatika/

US:n blogi nyt ei vaan ole akateeminen julkaisufoorumi eikä oikea paikka sellaiselle...

Petri Haapa

Minun mielestäni touta olkiukkoa tungetaan paikkaan kuin paikkaan nykyisin ja useimmiten sinne, jonne se ei edes kuulu

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

Häiritsee minuakin. Olkiukko tai -nukke on hyvä ja toimiva vertauskuva tietyntyyppiselle virheelliselle argumentaatiolle, jossa tarkoitushakuisesti pelkistetään vastapuolen näkemys ja hyökätään tätä itse tehtyä heikompaa väitettä vastaan. Oikeastaan olkinukke on siis se oma mukaelma vastapuolen ajatuksesta, ei se vastahyökkäys.

Sanaa käytetään usein aivan väärin. Myös se häiritsee, että jätetään mainitsematta edes viitteellisesti perusteet olkinukkesyytöksestä. Ikäänkuin tarkoitus olisi vain sanoa "Olen eri mieltä ja osaan tämän termin".

Randin tapauksessa sen asian mainitseminen että hän kirjoittaa fiktiota ja hyökkäys fiktiokirjallisuutta vastaan yleensä, voisi periaatteessa täyttää olkinukkeargumentaation piirteet. Tässä kirjoituksessa kuitenkin näkisin tärkeimpänä näkökulmana sen, että Randia käyttävät apuset ja wahlroosit viittaavat häneen ikäänkuin hän olisi joku asioihin perehtynt taloustieteilijä.

Petri Haapa

Mä en nyt ehtinyt alkua pitemmälle lukea kirjoitusta, kun tuli Ayn Randin nimi esiin. Rand on mielestäni aivan huuhaa kirjailija ja kyökkifilosofi egotismeineen. Teoksensa ovat muka-folosofistiseen kaapuun puettuja kioskikirjoja. En tykkää naisen filosofiasta yhtään

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Miten politiikkaa tehdään? Olen pahoillani, kun kehun meidän kustantamon kirjoja. Mutta Osmo Soininvaaran (varmti on Randinsa lukenut) kirja VIHREÄ POLITIIKKA on ensimmäisen sadan sivun jälkeen avannut vanhankin silmät siihen, miten monin tavoin politiikkaa - tyhmää tai järkevää - voi tehdä.

Enkä edes linkkiä pistä...

Henri Kangas

The Fountainheadissa oli vielä jotain kiinnostavaa, mutta tämän jälkeen Rand muuttui metrossa itsekseen jupisevaksi puliakaksi. Se, että Apuset ja Wahlroosit kiinnostuvat Atlas Shruggedista (yksi maailman huonoimmin kirjoitetuista kirjoista), kertoo lähinnä kuinka sekaisin he ovat.

Petri Haapa

Tai sitten Ayn voi olla englantilaistunut muoto virolaisesta Ain-nimestä. Tuli vaan Aino Kallasista mieleen

Käyttäjän ilikka kuva
Ilkka Partanen

Matti Apusen välittämä näkemys Randin kirjoituksen ytimestä on ihan järjellistä tekstiä. Kyseessä on siis puolustuspuhe yksilönvapaudelle kollektiivisten vaateiden yli. Rauhan aikana ja talouselämää ajatellen tuota ajatusta sietää kehittää. Ihmettelen nimittäin suuresti sitä, että kuinka ennen tehtiin vähemmällä rahalla enemmän julkisia palveluja. Etenkin kun suomalaisten syntyvyyskin on vielä laskussa. Muistan kuinka ennen kouluissa oli minunkin aikanani varsin toimiva terveydenhuolto, erityisopetusta saivat sitä tarvitsevat ja sairaalapalvelutkin olivat kohtuullisen hyvin järjestettyjä (paino sanalla kohtuullisen, kokemukseni nykyisin ovat oikeastaan paljon parempia). Sittemmin koneistot alkoivat pöhöttyä ja hallitoa lisättiin voimakkaasti, sen sijaan että olisi tietoteknisin ratkaisuin helpotettu tiedonvälitystä ja pidetty korkeana tavoitteena budjetoida nimenomaan suoriteportaan tekijöihin. Julkiseen sektoriin iski pöhötauti, joka johti siihen että sen toimijoille oli pakko asettaa kilpailutuksen kautta paremmin tarpeisiin reagoivia vaihtoehtoja.

Se, että sosialidemokraattista sotkua julkiselta sektorilta ei saatu perattua, oli syynä juurikin vasemmistolaisten yhteisrintama joka huusi silmät kauhusta levällään "hyvinvointivaltion purkamista" aina kun tälle vinoutuneelle tilanteelle yritettiin mm. Kokoomuksen toimesta tehdä jotain. Uudistukset olisivat johtaneet rakenteeltaan terveempään julkiseen sektoriin ja parempaan laatuun palveluissa. Tämä on eräs esimerkki kuinka ideologinen sokeus johtaa pahoinvointiin, sillä vasemmisto (laajassa mielessä) ei aatteellisia erehdyksiään ole koskaan käynyt rehellisesti läpi.

Käyttäjän praatika kuva
Panu Raatikainen

Olen kanssasi vahvasti eri mieltä.

Ennen oli varaa julkisiin palveluihin, koska silloin kerättiin riittävästi veroja. Oikeiston toteuttamat, toinen toistaan seuranneet vero-alet ovat johtaneet siihen, ettei enää ole...

Käyttäjän ilikka kuva
Ilkka Partanen
Käyttäjän budoka kuva
Marijan Mario Basic

Panu, hyvinkääläiset tietävät, että Nalle oli joskus toista mieltä, nyt se on vaan tätä... ehkä vaihtaa uudestaan. Sinä olet perinyt aatteesi Raimolta(?) ja Nalle Buntalta, joka oli merkittävä muurari.

Käyttäjän praatika kuva
Panu Raatikainen
Käyttäjän budoka kuva
Marijan Mario Basic

Anteeksi, sotkin sukunimet (Raatikainen... Antikainen), näköisyyttä on Raimon kanssa ja väritkin ovat samat, mutta geenit ei :)

Käyttäjän praatika kuva
Panu Raatikainen

Kun tuosta nimiasiasta on yllä spekuloitu...

Wikipedia: "Rand oli muunnelma hänen perheensä sukunimestä, etunimi Ayn oli muunnelma suomalaisen naiskirjailijan nimestä. Rand on sanonut, että oli vain kuullut nimen eikä hän ollut lukenut yhtään kirjailijan teosta. Suomalainen nimi oli mahdollisesti Aino."

Petri Haapa

Aino Kallas tulee minulle mielee taas. Hänen puolisohan taisi olla virolainen. Tuli tuossa mieleeni, että The Fountainhead on myös filmattu ja olisi ihan mielenkiintoista nähdä minkälainen se on. Siinä oli pääosassa joku tunnettu tähti...

Käyttäjän juhamakkonen kuva
Juha Makkonen

Otapa asiantuntijana käsittelyyn se Nozick kun kerta Rand on kelvoton järkevän keskustelun lähtökohdaksi. Sekin on aika tavalla tuore nimi Rawlsin nimeen vannovassa maassa. Toisi lisäarvoa Puheenvuoroon.

Petri Haapa

Minustakin tuo Nozick vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Käyttäjän praatika kuva
Panu Raatikainen

En ole Nozickin kanssa kaikesta samaa mieltä, eikä hän ilmeisesti itsekään myöhemmin pitänyt kuuluisaa teostaan Anarchy, State, and Utopia (1974) minään koko totuutena tai lopullisena totuutena. Mutta ansiokas, uraa uurtava, mielenkiintoinen ja inspiroiva kirja ehdottomasti.

Mutta oleellista tässä yhteydessä on, että Nozick on vakavasti otettava filosofi, jonka ajatukset muodostavat riittävän selkeän ja johdonmukaisen teorian, että siitä voi käydä järkevää jatkokeskustelua. Tässä on valtava ero verrattuna Randiin.

Petri Haapa

Minun mielestäni voisi olla ihan hyvä eritellä se Nozick, Rawls -vastakkainasettelu, eli miten herrojen filosofiset käsitykset eroavat toisistaan. Sikäli tosiaan olisi ollut jotenkin tieteellisesti uskottavampaa, jos Apunen ja Wahlroos olisivat jo alunperin tukeutuneet Nozickin filosofiaan eikä johonkin Randin kaltaiseen pseudo-filosofiin.

Käyttäjän praatika kuva
Panu Raatikainen

Vielä tuosta fiktioasiasta:

Atlas Shrugged -teoksen jälkeenhän Rand lopetti fiktion kirjoittamisen ja keskittyi ei-fiktiivisten filosofisten tekstien kirjoittamiseen: useita paksuja kirjoja ja lukemattomia artikkeleita. Ne pyrkivät avaamaan ja kehittämään mm. Atlas Shrugged:iin sisältynyttä filosofiaa.

Eli ei Randia voi sulkea filosofisen kritiikin ulkopuolelle pelkästään sanomalla, että hän hän kirjoitti fiktiota.

Käyttäjän jou kuva
Juhani Slim

Jotenkin minusta on äärimmäisen kummallista, että vielä herran vuonna 2012 korkeastikoulutetut ihmiset avoimen ylpeästi esiintyvät vasemmistolaisina. Siis en minä sillä, ettei saisi mutta kyllä noin pitkälle lukeneen miehen pitäisi jo hahmottaa ongelmakohdat suunnitelmataloudessa. Suosittelen vaikkapa Bastiatin, Hayekin ja Misesin tuotantoa jos et jostain syystä niihin ole vielä perehtynyt. Myös kotimainen Chydenius oli kova jätkä.

Randia en itse ole vaivautunut edes lukemaan, jotenkin jo kaikista häneltä lainatuista sitateista paistaa läpi epämäärisyys, joka tekee sinäänsä suht yksinkertaisesta ja omasta mielestäni oikeansuuntaisesta viestistä hankalasti ymmärrettävän ihmiselle, joka ei ole perehetynyt liberaaliin ajatteluun syvemmin.

Käyttäjän jou kuva
Juhani Slim

"Ennen oli varaa julkisiin palveluihin, koska silloin kerättiin riittävästi veroja. Oikeiston toteuttamat, toinen toistaan seuranneet vero-alet ovat johtaneet siihen, ettei enää ole..."

Ompa kumma heitto. Eivätkö verot ole mistään pois? Voiko olla mahdollista, että rahapula osittain johtuu siitä, että verottamalla korkeasti olemme pikkuhiljaa syöneet päämoman ja tästä syystä ajautuneet julkisella puolella pakkovelan tielle koska verotettavaa ei pääomapulasta johtuen ole? Ts. Talous ei pääse kasvamaan koska kenelläkään ei ole varaa omistaa tuotantovälineitä.

Käyttäjän praatika kuva
Panu Raatikainen

Minusta on äärimmäisen kummallista, että vielä herran vuonna 2012
joku puhuu Hayekista ja Misesista... Uusliberalismi on *niin* menneen talven lumia.

Tämä blogi kuitenkin käsitteli Ayn Randia. Piste.

Käyttäjän jou kuva
Juhani Slim

Olisi myös mukava jos perustelisit väitteesi jotenkin.

Käyttäjän praatika kuva
Panu Raatikainen

Kohteliaana miehenä annan sinun aloittaa...

Ole hyvä ja osoita jotenkin, että väitteesi pitää paikkansa.

Käyttäjän jou kuva
Juhani Slim

Toki, haluasin kuulla myös perusteluita sille, että miksi olet päätynyt noihin johtopäätöksiin mitä blogissasi esität?

Sanoin:

"Eivätkö verot ole mistään pois? Voiko olla mahdollista, että rahapula osittain johtuu siitä, että verottamalla korkeasti olemme pikkuhiljaa syöneet päämoman ja tästä syystä ajautuneet julkisella puolella pakkovelan tielle koska verotettavaa ei pääomapulasta johtuen ole? Ts. Talous ei pääse kasvamaan koska kenelläkään ei ole varaa omistaa tuotantovälineitä."

Jokainen euro jonka valtio tai kunta kerää on pois kansalaisilta jotka ilman, että raha menee julkiseksi "yhteiseksi" rahaksi olisivat käyttäneet rahan johonkin muuhun ennemmin tai myöhemmin, yleisesti ottaen ennemmin. Näin tämä raha olisi päätynyt kierrossaan seuraavana yksityiselle sektorille eri toimijoille. Joista kansalaisten mielestä parhaat pärjäsivät luonnollisesti parhaiten. Eräänlainen äänestys, mutta huomattavasti tehokkaampi kuin "perinteinen" tapa.

Raha on viestinkantajana monta kertaa tehokkaampi instrumentti kuin valtion byrokratia, joka sitä paitsi tuottaa lähes aina vain yhdenlaista palvelua yhdellä alalla. Näin yksilön vapaus valita pienentyy huomattavasti. Toki myös tilanteessa jossa valtio vahvasti sekaantuu joihinkin aloihin, kuten terveydenhuoltoon, jää ihmisille vaihtoehto ostaa yksityisiä palveluita, mutta siitä huolimatta he tulevat samalla maksaneeksi palveluista joita niiden huonouden ja joustamattomuuden takia he eivät koskaan käytä.

Julkisesti järjestettyjä palveluita vastaan on hankala kilpailla. Vaikka valtio ei omaisikaan täyttä monopolia alalta X on silti samalla allala X toimivan yrityksen lähes mahdoton kilpailla valtiota vastaan, joka voi pakkokerätä ihmisiltä palvelun käyttömaksun suurilta osin jo ennekuin ihminen on edes käyttänyt tätä palvelua X. Tämän takia valtiolle ei koidu kovin merkittävää painetta tehostaa toimintaansa.

Muunmuassa nämä mainitsemani seikat aiheuttavat tehottomuutta valtion sisäiseen toimintaan. Veronmaksajilla on tapana vaatia heiltä veroilla pois viedyille rahoille vastinetta. Tämä johtaa väistämättä siihen, että poliitisesti suurin helppoheikki, joka lupaa eniten saa myös helpoiten ääniä kansalta. Pullataikina paisuu paisumistaan ja veroja on pakko korottaa joko heti tai tulevaisuudessa jotta edellispäivän syömävelat saadaan maksetuksi.

Tämä johtaa siihen, että ihmisillä on paljon vähemmän rahaa käytettävissä oman päätäntävaltansa puitteissa. Toki raha menee turhan byrokratia koneiston rattaisiin, mutta kun itse koneisto ei tuota mitään, syö se jokaisella kierrolla pienen palan pääomaa pois kansantaloudesta.

Tämä johtaa siihen, että pikkuhiljaa pääoma vähenee jo pelkästään tuottamattomuudesta johtuen. Puhumattakaan siitä, että sijoittajat joilla pääomaa vielä mahdollisesti on, eivät mielellään sijoita maahan joka vetää välistä suurimman osan tuotteen myynnistä saaduista tuloista. (Myös työntekijöiden verot koituvat suurilta osin omistajien maksettavaksi korkeampien bruttopalkkojen muodossa.)

Korkeat verot aiheuttavat myös sen, että valtion kirstun ympärille ilmestyy vaikutusvalatisimpia ja tällä hetkellä suurimpia yrityksiä, vaatimaan päätöksia jotka koituvat joko suoraan tai epäsuoraan heidän omaksi eduksi. Tämä ei ole hyvä juttu, sillä se tappaa saman alan pienemmät vasta kehittymässä olevat yritykset joiden koko ei riitä vielä lobbaamiseen. Terve kilpailu kuolee ja suurten toimijoiden asema betonoituu.

Käyttäjän praatika kuva
Panu Raatikainen

Tässä alamme jo olla poliittisten ideologioiden ydinkysymysten äärellä,jotka tuskin ratkeavat tällaisilla palstoilla, ja samalla aika kaukana itse blogin aiheesta.

Nähdäkseni et tällä pitkällä kommentilla antanut minkäänlaista oikeutusta sille historialliselle oletukselle, että "rahapula osittain johtuu siitä, että verottamalla korkeasti olemme pikkuhiljaa syöneet päämoman ja tästä syystä ajautuneet julkisella puolella pakkovelan tielle koska verotettavaa ei pääomapulasta johtuen ole?"

Minkä pääoman tarkalleen olemme syöneet? Millä verotuksella täsmälleen?

Totuus on, että 2000-luvulla verotusta on koko ajan toistuvasti kevennetty. Voit tietysti aina väittää, että olisi pitänyt keventää vielä paljon enemmän, mutta se on silkkaa ideologiaa, jota ei voi osoittaa todeksi empiirisillä tosiasioilla. Minä väitän, että verotusta on vain kevennetty itsetarkoituksellisesti ja liikaa. Voitko osoittaa empiirisiin tosiasioihin - ei poliittisiin ideologioihin - vetoamalla että olen väärässä?

Käyttäjän jou kuva
Juhani Slim

"Tässä alamme jo olla poliittisten ideologioiden ydinkysymysten äärellä,jotka tuskin ratkeavat tällaisilla palstoilla, ja samalla aika kaukana itse blogin aiheesta."

Totta. Blogin aiheesta lipeäminen ei onneksi aiheuta suurta vahinkoa.

"Minkä pääoman tarkalleen olemme syöneet? Millä verotuksella täsmälleen?"

Vähän joka puolelta. Sillä onhan selvää, että jos raha kiertää tuottamattoman yksikön kautta, ei se tuota mitään lisäarvoa talouteen vaan ainoastaan syö hyödyllistä työtä tekevien ihmisten "leipää". Leipää jonka olisi voinut vaihtaa nälkäisen kanssa työhön josta kokee hyötyvänsä.

Kaikki verot aiheuttavat resistanssia taloudelle. Mitä epätasaisempia ja "ohjaavampia" vero-häkkyröitä kyhätään sitä enemmän verot ohjaavat taloutta vinoon. Näin annetaan vauhtia kuplille ja aiheutetaan työttömyyttä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Inflaatio.svg

Inflaatio on myös vero. Kiinnittäisin käyrässä huomiota kahteen viimeiseen puhjenneiseen kuplaan. Dotcom 2000 luvun vaihteessa ja velkakupla 2008. Myös 90 luvun vaihteessa poksahti mitä kävi käyrälle?

Tosin täytyy myöntää, ettei tuo käyrä ole kovin hyvä. Sillä todellista inflaatiota ei ole helppo mitata. Suuntaa se kuitenkin antaa.

Käyttäjän praatika kuva
Panu Raatikainen

No, toiset meistä vain ovat vahvasti sitä mieltä, että yhteiskunnassa on asioita, joiden tehtävä on joku aivan muu kuin olla tuottava yksikkö.

Esim. uusi julkisjohtamisen oppi (New Public Management) on niin nähty, ja toimimattomaksi todettu. Tuhoisaa jälkeä.

Ja noin yleisemmin, en valitettavasti ymmärrä, miten tuo sanomasi oikeuttaisi aiemmin sanomasi, sen sijaan että vain väittää samaa eri sanoin...

Käyttäjän jou kuva
Juhani Slim

"No, toiset meistä vain ovat vahvasti sitä mieltä, että yhteiskunnassa on asioita, joiden tehtävä on joku aivan muu kuin olla tuottava yksikkö."

Niin ei siinä jos tykkää siitä, että meillä on eriarvoisuutta ja työttömyyttä yhteiskunnassa, saa siitä tykätä. Itseasiassa sehän taitaa olla vasemmistoliittoa pystyssä pitävä voima.

Tuottavuushan ei välttämättä ole sitä, että tuotetaan uusia matkapuhelimia tai autonrenkaita. Se voi ihan hyvin olla vaikka sitä, että joku kokee hyötyvänsä tavalla tai toisella siitä, että meillä on filosofeja yliopistolla. Se miten joku kokee hyötyvänsä jostain ei ole olennaista. Vaan olennaista on se, että kenellekkään ei ylhäältäpäin sanella sitä mikä on tuottavaa ja mikä ei. Ei myöskään ole oikein, että muut jotka eivät koe hyötyvänsä jostain asiasta x joutuvat maksamaan tästä asiasta x.

"Esim. uusi julkisjohtamisen oppi (New Public Management) on niin nähty, ja toimimattomaksi todettu. Tuhoisaa jälkeä."

Miksi?

Käyttäjän praatika kuva
Panu Raatikainen

"Niin ei siinä jos tykkää siitä, että meillä on eriarvoisuutta ja työttömyyttä yhteiskunnassa, saa siitä tykätä. Itseasiassa sehän taitaa olla vasemmistoliittoa pystyssä pitävä voima."

No tuo nyt oli aika omituinen heitto...

"Miksi?"

Luepa esim. tämä:

http://martinareuter.net/2011/03/02/227/

Toimituksen poiminnat